On jälleen aika aloittaa uusi vuosi innolla ja täydellä tohinalla. Kevään toimintakalenterista voi seurata yhdistyksen kuukausittaisia tilaisuuksia ja tapahtumia. Kevään uusia toimintoja ovat miesten tapaamiset, liikuntaklubi sekä vertaistapaamiset aikuisille lapsille, joiden vanhemmalla on muistisairaus. Tiedossa on myös ammattihenkilöille suunnattu Terwaseminaari VI, erilaisia yleisöluentoja, omaisten keskusteluiltoja, teatteriesitys “Kilpakosijat” sekä kesäretki Torniolaaksoon. Lisäksi yhdistys järjestää tai on mukana järjestämässä vertaislomia omaisille, yksinasuville työikäisenä muistisairauteen sairastuneille sekä yhteisesti läheiselle ja muistisairauteen sairastuneelle. Toimintarikas kevät on siis tiedossa.
Oulun Seudun Muistiyhdistys on yhdessä eri tahojen kanssa (Oulun Seudun Omaishoitajat ja läheiset ry sekä Oulun Kumppanuuskeskus) nimennyt vuoden 2012 miesten vuodeksi. Vuoden kuluessa järjestetään erilaisia tapahtumia ja tapaamisia juuri miehille. Ensimmäinen ME MIEHET-tapahtuma on 15.3.2012 klo 18-19.30 Autoliike Pörhöllä huom! os. Tynäväntie 7 eli eri kuin toimintakalenterissa ilmoitettu (tiedustelut ja ilmoittautumiset: 040 563 3903/Silvo Nybacka).
Oulun Seudun Muistiyhdistys panostaa tänä vuonna EU:n teeman mukaisesti aktiiviseen ikääntymiseen -terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Yhdistyksessä aloittaa toimintansa muistisairauteen sairastuneelle ja hänen läheiselleen tarkoitettu Liikuntaklubi. Klubi kokoontuu yhteensä kuusi kertaa ja jokaisella kerralla on eri liikunnallinen teema. Ensimmäinen kokoontuminen on 17.1. Lassintalon Seniorikeskuksen (Myllytie 4, 4.krs) liikuntasalissa. Lisätietoa ja ilmoittautumisia 040 5209 173/Minna Kangas.
Oulun Seudun Muistiyhdistyksessä 2007-2011 välisenä aikana toiminut Muistiverkko-projekti on päättynyt. Muistiverkko järjesti kuntouttavaa ryhmätoimintaa yksinasuville muistihäiriöisille ihmisille lähellä heidän kotiaan. Muistiverkon työntekijät Minna ja Maaret kiittävät koko sydämestään kaikkia ihania asiakkaita yhteisestä ajasta sekä yhteistyökumppaneita avusta ja tuesta. Muistiverkon toiminnasta koottiin kirja “Nyt on huivi tuuletettu” -Kuntouttavan ryhmätoiminnan järjestäminen yksinasuville muistisairaille ihmisille. Kirjassa kerrotaan vinkkejä muistiryhmien perustamiseen ja käytännön toteutukseen sekä esitellään erilaisia muistisairaille tarkoituksenmukaisia toimintoja ja toimintatuokioita. Kirjaa on saatavilla rajoitettu määrä tammikuusta lähtien hintaan 29€. Tiedustelut: minna.kangas@osmy.fi tai 040 5209 173/Minna Kangas
Maaliskuussa 2012 Oulun Seudun Muistiyhdistyksessä alkaa uusi RAY:n tukema hanke “Vielä Virtaa”. Se järjestää monenlaista mukavaa toimintaa sekä yksinasuville että yli 75-vuotiaille läheisen kanssa asuville muistisairaille. Osallistumalla toimintaan voi löytää uusia ystäviä sekä tehdä asioita, jotka tuovat iloa ja virtaa elämään. Hankkeesta tiedotetaan tarkemmin sen alkaessa. Lisätietoa: 040 5209 173/Minna Kangas. Yhdistyksessä usean vuoden ajan vaikuttanut Muistiluotsi-hanke on saanut arvokkaalle toiminnalleen Ray:n myöntämän jatkorahoituksen. Lisätietoa hankkeen toiminnasta tästä tai 040 718 1707/Maarit Lampela .