Blogi

Aivosiltaa rakentamassa

Silta on rakenne, joka mahdollistaa kulkemisen esteiden yli. Siltoja on kautta aikojen suunniteltu ja rakennettu moneen eri käyttötarkoitukseen. Joskus sillat ylittävät hankalia ja vaarallisiakin alueita. Suunnitteluvaiheessa huomioidaan ympäristö ja minkälaiseen käyttöön silta tulee sekä tarvittava kantavuus. Puinen riippusilta on olemukseltaan hyvin erilainen kuin jyhkeä rautatiesilta. Sillat vaativat myös huoltoa ja tarvittaessa korjauksia. Pienetkin huoltotoimenpiteet voivat riittää, mutta joskus vaaditaan esimerkiksi rakenteiden uusimista tai tukipilareiden lisäämistä riittävän kantavuuden varmistamiseksi. Miten tämä liittyy muistityöhön?

Oulun Seudun Muistiyhdistyksen uusi Aivosilta-hanke aloitti toimintansa elokuun alussa. Aivosiltaa lähdetään rakentamaan kahden aivoterveysasiantuntijan voimin. Aivosilta osana aivorunkoa on yksi aivojen tärkeä osa. Se yhdistää pikkuaivot iso- ja keskiaivoihin ja on osa vireystilan säätelyyn erikoistunutta aivoverkostoa. Aivosilta voi vaurioitua esimerkiksi alkoholismin vaikutuksesta.

Aivosilta-hankkeessa halutaan kuvaannollisesti olla rakentamassa, tukemassa ja vahvistamassa tekijöitä, jotka kannattelevat ihmisten elämänlaatua. Hankkeen keskiössä ovat muististaan huolestuneet työikäiset oululaiset. Hankkeen työntekijät ovat apuna uusimassa sillan lautoja ja tukemassa rakenteita. Aivosillan rakentaminen on aivoterveyden edistämistä. Hyvällä aivoterveydellä voidaan parantaa muistin toimintaa ja ehkäistä muistisairauksia. Pienilläkin muutoksilla voi olla suuria vaikutuksia ihmisen elämänlaatuun. Esimerkiksi aivoergonomian huomioiminen työssä on hyvä työ aivoille ja lisää jaksamista.

Aivosillan rakentaminen on elämänmittainen prosessi, jossa olemme oululaisten tukena kolmen vuoden ajan. Toivomme, että hankkeen eri toimintamuodot löytävät paikkansa ja niiden vaikutukset ulottuisivat hankkeen toiminta-aikaa pidemmälle. Lähdetään yhdessä vahvistamaan siltoja, jotta niillä olisi miellyttävää ja turvallista kulkea.

 

Syysterveisin,

Paula Mustonen ja Kaisa Hartikka         

Aivoterveysasiantuntijat

Aivosilta-hanke

Oulun Seudun Muistiyhdistys

 

Tietoa hankkeesta ja suunnitteilla olevista toiminnoista yhdistyksen nettisivuilla.

 

 

Elokuvan lumo

Meillä kaikilla on joku lempielokuva, jonka haluamme nähdä aina uudelleen, vaikka tunnemme sen juonen ja käänteet kuin omat taskumme. Omassa lempielokuvassa on jotain sellaista, joka koskettaa meitä erityisesti ja siksi haluamme toistaa sen kokemuksen – aivan kuin lapsi haluaa kuulla saman sadun aina uudelleen. Elokuvan lumovoimaa on selitetty sillä, että se taiteenlajeista muistuttaa eniten elämää itseään. Päähenkilöön samaistumisen kautta pääsemme kokemaan ja käsittelemään tunteita, kuten pelkoa tai läheisen menettämisestä johtuvaa surua turvallisesti kotisohvalta käsin.

Elokuvan katsomista toimintaterapeuttisena välineenä ei ole juurikaan tutkittu. Elokuvan katsominen on nähty passiivisena toimimattomuutena, samaan tapaan kuin tyhjänpäiväisen televisio-ohjelman aiheuttama unettava turtumus. Sopivan elokuvan katsominen on kuitenkin mitä kokemuksellisinta toimintaa, koska siinä on mukana aistiminen, ajattelu, tunteminen ja yhteenkuuluminen. Muistisairaalla lempielokuvan katsominen voi herättää muistijäljen menneeseen samalla tavalla, kuin lempikappaleen kuuleminen. Sen lisäksi se voi kohentaa muistisairaan mielialaa, toimia muistelun ja keskustelun avaajana, sekä yhdistää läsnä olevia henkilöitä.

Muistisairauden alkuvaiheessa elokuva voi toimia sosiaalisen kuntoutuksen välineenä. Elokuvan katsominen ryhmässä osallistaa sellaisenkin, jolle se ei ole juuri se mieluisin elokuva herättämällä keskustelua, jopa väittelyä. Koska elokuva toimii sekä omien tunteiden peilinä, että ikkunana muiden tapaan toimia, oikeaan aikaan katsottu oikeanlainen elokuva voi toimia voimaannuttavasti auttamalla selventämään omaa elämäntilannetta ja antamalla uskoa itseen sekä tulevaisuuteen.

Muistisairauden myöhemmässä vaiheessa kannattaa huomioida, että elokuva ei ole liian pitkä, eikä juoni liian monimutkainen. Tutut vanhat elokuvat ja katsojan historiaan linkittyvät dokumenttielokuvat toimivat parhaiten muistijäljen herättäjänä.  On myös todettu, että pitkälle edenneessä muistisairaudessa luontoelokuvat ovat hyviä katsottavia voimakkaan visuaalisen kerrontansa vuoksi. 

Lopuksi kannattaa muistaa, että hyvän elokuvan katsominen hyvässä seurassa on laatuaikaa, olipa katsojalla muistisairaus tai ei.

Toimintaterapian opiskelija

Aki Kipinä

"Pari päivää pariskuntaa"

Syyskuussa 2016 pääsimme järjestämään Oulun Seudun Muistiyhdistykselle Lähelläsi-hankkeeseen liittyen kaksi teemapäivää otsikolla ”Pari päivää pariskuntaa”. Päivien järjestäminen liittyi toimintaterapian monialaisen asiakastyön opintoihimme, jonka tavoitteena on harjoitella yhteistyötä työelämätahon kanssa.

Toimintaterapeutti on ryhmänohjauksen ammattilainen. Toimintaterapian ammattiin liittyvät mallit ja viitekehykset tarjoavat vankan teoriapohjan ryhmien ohjaukseen. Toimintaterapeutin ammattitaitoon kuuluu myös toiminnan analyysi, jonka avulla suunnittelimme teemapäivien toiminnat tukemaan päivien tavoitteita. Päivien tavoitteena oli tuoda esille pariskunnan yhteistä tarinaa, sekä tukea rooleja, joita heillä on, ja on ollut, elämässään. Tavoitteena oli myös tutustuttaa pariskunnat paremmin toisiinsa ja mahdollistaa vertaistuen kokeminen ryhmäläisten kesken

Päiviin osallistui yhteensä neljä pariskuntaa, joista toisella on etenevä lievä tai keskivaikea muistisairaus. Kaikki mukana olevat muistisairaat sekä heidän puolisot asuvat kotona. Päivät aloitimme klo 9 yhteisellä aamupalalla. Ensimmäisen päivän toimintoina hyödynsimme ryhmäläisten valokuvia sekä kollaasityöskentelyä, joiden kautta käsittelimme pariskuntien alkuaikoihin liittyviä muistoja sekä yhteistä elämänpolkua. Toimintoihin virittäydyimme ryhmäläisille merkityksellisen musiikin kautta. Päivän aikana saimme lounastaa oululaisille historiallisesti merkityksellisessä Rauhalassa, johon liittyikin osallistujilla paljon henkilökohtaisia muistoja. Päivä päättyi aikuisten satuhierontahetkeen, jonka aikana luimme Eino Leinon runoja rauhoittavan musiikin soidessa taustalla. Toisena päivänä käytimme toimintana valokuvausta. Pariskunnat kuvasivat toisiaan syksyisessä Oulussa heille merkityksellisten maisemien ympäröimänä. Lounasta nautimme tällä kertaa OSMY:n viihtyisissä tiloissa. Päivän päätimme tulevaisuuden haaveiden ja suunnitelmien parissa, jälleen kollaasityyppisesti työskennellen.

Päivien suunnittelu ja toteutus onnistuivat mielestämme hyvin. OSMY:n henkilökunta oli tarvittaessa apunamme päivien aikana ja saimme hyvin ohjausta koko prosessin ajan Maaret Meriläiseltä. Saimme osallistujilta myös positiivista palautetta päivien lopuksi, mikä lämmitti kovasti mieltämme. Kiitämme myös työstämme vastaavaa opettajaa Eliisa Niilekselää kannustavasta ja oivaltavasta ohjauksesta. Päivien suunnittelusta ja ohjaamisesta jäi meille molemmille erittäin lämpimät muistot ja haluammekin vielä kiittää myös kaikkia osallistujia aktiivisesta osallistumisesta molempiin päiviin.

 

Toimintaterapiaopiskelijat

Anna Leinonen ja Hanna Ikonen

Saanko luvan -liikkua yhdessä?

Saanko luvan -liikkua yhdessä?

 

 

 

 

 

 

 

Iloinen puheensorina kuuluu pukuhuoneesta liikuntasalin puolelle, kun saavun paikalle. Kohta jo hymyilevät kasvot toisensa jälkeen tervehtivät ja kertovat kuulumisiaan. ”Teuvo ja Raisa ei tännää sitte tuukkaa”, huikataan ringistä. Ohjaajana ilahdun -en siitä, että kyseinen pariskunta ei pääse tänään mukaan- vaan siitä, että osallistujat ovat tutustuneet toisiinsa niin, että pitävät yhteyttä keskenään sekä liikuntaryhmään että moniin muihinkin asioihin liittyen. He ovat löytäneet itselleen vertaistukea -ystäviä. Näitä ihmisiä yhdistää se, että he ovat eläkkeellä olevia pariskuntia, joista toisella puolisoista on muistisairaus ja se, että he ovat tulleet mukaan Oulun Seudun Muistiyhdistyksen Lähelläsi -hankkeen Musiikin tahtiin -liikuntaryhmään.

Olemme onnekkaita, koska olemme saaneet ryhmän käyttöön kaupungilta hyvän liikuntasalin. Siellä on hyvä valaistus sekä runsaasti tilaa liikkua. Tuolit ovat käytössä tarvittaessa ja kokoontumiselle sai varattua riittävän pitkän ajan. Tila on melko häiriötön ja ruuhkaton. Erityisen tärkeänä osallistujat pitävät mahdollisuutta avustaa puolisoitaan pukuhuoneessa. Tällaisen mahdollisuuden puuttuminen voi tuoda haasteen tai jopa esteen mieleisen liikunnan harrastamiselle muistisairaalle ja läheiselle. Uimahalleissa tämä on todettu selkeäksi puutteeksi. Ei ole muutenkaan yksiselitteistä, miten mahdollistetaan muistisairaan ihmisen osallistuminen kodin ulkopuoliseen toimintaan, mutta tukea ja erityishuomiota tarvitaan.

On sykkeen kohotuksen aika ja Ann Christine laulaa meille ”Mennään tanssimaan”. Ja mehän tanssimme twistaten kukin tyylillään. Tämä, jos mikä saa heittäytymään hetkeen, pitämään hauskaa ja siirtämään arkiset askareet sekä murheet toviksi syrjään. Musiikki herättää tunteita ja muistoja. Aivot piristyvät rytmeistä sekä liikesarjojen ja luovan liikkeen tuottamisesta. Tämä lisää sekä mielen että kehon hyvinvointia. Yhdessä liikumme itsekseen, pareittain ja piirissä. Jokainen liike on oikea. Jokainen saa osallistua omien voimavarojensa mukaan.

Musiikin tahtiin -ryhmä on muutakin kuin liikuntaryhmä. Liikunnan tuomien hyötyjen lisäksi osallistuminen yhdessä puolison kanssa tukee parisuhdetta ja auttaa jopa löytämään uusia tapoja keskinäiseen vuorovaikutukseen muuttuvassa arjessa. Samankaltaisessa tilanteessa olevat osallistujat saavat toisiltaan tietoa ja tukea. Porukan yhteinen ymmärrys toistensa arjen haasteista tuo lohtua, jaksamista ja jopa konkreettista apua arkeen. Ryhmässä voi olla oma itsensä ja nauttia hetkestä sallivassa ja turvallisessa ympäristössä. Eräs osallistuja sanoikin, että ”on niin hyvä, ku kaikki tietää mistä on kyse, ei tartte selittää ja sitte voijjaan auttaa toisia, kattoa vähä perrään.”

 

Minna Kangas, fysioterapeutti

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sivut