Toiminta
Järjestämme eri kohderyhmille monipuolista toimintaa, jotka löytyvät omien alaotsikoiden alta sekä tällä sivulla olevasta jäsenlehdestä ja sen alapuolella olevasta toimintakalenterista.
MuistiAviisi-jäsenlehti
Kokonainen jäsenlehti pääkirjoituksineen
Pelkkä Toimintakalenteri PDF-tiedostona
Toimintakalenteri
Klikkaa ensimmäisestä kuvasta aloittaaksesi selaamisen
(Ylempänä myös PDF-tiedosto mikäli kuvien teksti on liian pientä)
Huomiottehan, että järjestämäämme toimintaan osallistuminen on vapaa-ajan toimintaa, jonka aikana vahingon sattuessa korvauksia tulee hakea ensisijaisesti oman vakuutuksen kautta. Tällaisia vakuutuksia voivat olla esimerkiksi tapaturma- tai matkavakuutus. Yhdistyksen vakuutus korvaa vahingot, jotka aiheutuvat työntekijän virheestä tai huolimattomuudesta.
%20(4000%20x%201300%20px)%20(4).png)