Kesän toiminnasta
22.5.2025
Toukokuussa suurin osan säännöllisestä toiminnastamme jää kesätauolle.
Meille on tullut paljon kyselyitä, onko tänä kesänä luvassa viime vuoden tapaan kesäkahvilaa. Viime kesänä meillä oli mahdollisuus pitää toimistoa auki koko heinäkuun, joten pystyimme järjestämään kaksi kertaa viikossa Kesäkahvilatoimintaa, jossa kahviteltiin ja mm. oltiin levyraatia, bingoa ja tietovisailtiin. Kesäkahvila oli meille kuin kuulemma kävijöillekin iso ilo heinäkuussa!
Tänä vuonna kesäkahvilaa ei kuitenkaan voida pitää, sillä heinäkuussa suurin osa porukasta on lomalla.
Eli toimisto on tänä kesänä kiinni 7.-28.7. välisenä aikana.
Ennen kesätaukoa pidetään vielä joitakin mukavia kesätapahtumia sekä vertaisryhmiä!
Omaisten ilta ma 26.5.2025 klo 16–17.30 Muistiyhdistyksellä
Iloa ulkoillen Kuusisaaressa ti 27.5.2025 klo 13–14.30 Tapaamme Kuusisaaren pikkuparkkipaikalla. Rentoa liikkumista ja pelailua mukavassa seurassa. Ilmoittautuminen Kaisalle p. 044 739 1817.
Luontokohteet tutuksi ke 28.5.2025 klo 13–15. Ensi viikolla viimeinen luontokohteet tutuksi -retki vie meidät mystiselle Varjakan saarelle Oulunsaloon. Ilmoittautuminen Kaisalle p. 044 739 1817. Paikalle omin kyydein, mutta voit kysyä kyytimahdollisuutta Kaisalta.
Aikuiset joiden vanhemmalla on muistisairaus -etävertaisryhmä ma 2.6.2025 klo 17–19 Lisätietoa ja ilm. osallistumislinkkiä varten Ulla p. 044 754 4588 tai ulla.kaikkonen@osmy.fi
Luontokävely Möljällä 3.6. klo 13 alkaen. Tavataan Pitkänmöljäntie 51, tien päässä parkkipaikka.
Tervetuloa mukana linturetkelle vapaaehtoisemme Päivin johdolla! Havainnoidaan ympäristöä ja bongaillaan lintuja mukavassa seurassa. Omat kiikarit mukaan! Ilmoittautuminen Kaisalle p. 044 739 1817 tai
toimistolle p. 044 033 2992.
Läheisten cafe 9.6. klo 14–15 Kahvila Kiikussa, Ainolan puistossa.
Muistisairastuneiden omaisille tarkoitettu vertaistuokio. Ilmoittautuminen Riikalle, p. 044 425 2955 riikka.heikkinen@osmy.fi
Pariskuntien kesäpäivä Koitelissa to 12.6. klo 12–15 Makkaranpaistoa nuotiolla, musisointia ja kesäkisat. Maaret ja Juho tarjoaa makkarat ja kahvit. Ilmoittautumiset Juholle p. 050 511 3359 maanantaihin 5.6. mennessä. Huom! Ei yhteiskuljetusta, kimppakyytimahdollisuutta voi tiedustella.
Ensitietoa etänä -luento "Mielen hyvinvointi" ti 17.6. klo 16–17
Luennot ovat tarkoitettu ensisijaisesti vastikään muistisairaus-diagnoosin saaneille ja heidän läheisilleen. Asiantuntijoiden luento-osuus klo 16-17, minkä jälkeen on mahdollisuus kysyä ja keskustella.
Osallistua voit helposti omalla koneellasi missä oletkin, on myös mahdollista osallistua paikan päällä Muistiyhdistyksellä. Linkki luennolle: https://shorturl.at/emk69
Nuorten aikuisten (n.17-35v.) joiden vanhemmalla on muistisairaus -vertaispäivä Kajaanissa la 14.6.2025 Tervetuloa vertaispäivään Kajaaniin Kauppakatu 36 A 6, 3. kerros! Ohjelmaa klo 12-20 välillä, olemme varanneet aikaa mm. vertaistuelliselle keskustelulle, yhdessä ruokailulle, livemusiikille ja rennolle yhdessä ololle. Päivän ohjelma ja tarjoilu ovat maksuttomia, matka- ja majoituskulut omakustanteisia. Ilmoittautuminen erityisruokavalioineen pe 30.5. mennessä elli.heikkila-anttonen@kainuunmuistiyhdistys.net
Kesätanssit Nallikarissa ti 24.6.2025 klo 13–15 Tilausravintola Huvilinnassa, Leiritie 2, 90510 Oulu.
Kaikille avoimet kesätanssit Huvilinnassa. Tule nauttimaan kesäisestä hetkestä elävän musiikin ja tanssin kera. Omakustanteiset tarjoilut Huvilinnan kahviosta. Livemusiikista vastaa Timo Jääskelä & Kolmas linja.
(Kuva viime kesän Kesäkahvilan levyraati-iltapäivästä. Ryhmäläiset antoivat porukalla arvosanaksi kahvilalle täydet 10 pistettä!)
