Kohtaamisen voima

Työelämästä poisjääminen, oma tai läheisen sairastuminen voivat vaikuttaa ihmismieleen syvästi. Perhedynamiikassa ja sosiaalisissa suhteissa voi tapahtua muutoksia. Jos yhteydenpito ystäviin hiipuu, sitä voi jopa kokea arvottomuuden tunteita itseään kohtaan. Pitkään jatkuneen eristäytymisen jälkeen, voi toisen ihmisen kohtaaminen tuntua vaikealta.

Kuvassa puita kuvattuna alhaalta ylöspäin, puissa ei ole lehtiä, taustalla vaalea taivas.

Hoitotyön opiskelijan pohdintoja omaishoitajuudesta ja                 kohtaamisen merkityksestä.

Minun taustaani

Olen joutunut jäämään pois työelämästä, tukiverkostoni on olematon ja sosiaalinen elämäni on hyvin rajoittunutta. On tapahtunut asioita, joihin en voi itse vaikuttaa.

Jo opintojeni alussa aloin läheiseni omaishoitajaksi. Viimeisen kolmen vuoden aikana opintoni ovat olleet käytännössä katkolla. Voisin sanoa tietäväni edes himpun verran siitä, miten pitkään jatkunut ihmiskontaktien vähäisyys vaikuttaa ihmismieleen.

Tällä hetkellä opiskelen osa-aikaisesti. Se on vaatinut yhteiskunnalta lukuisia tukitoimia, jotka mahdollistavat omaishoidettavani vaativan kodin ulkopuolisen hoidon. Omaishoitajana minulla on samat oikeudet kuin muillakin ihmisillä. Ja omaishoidettavallani oikeus hyvään hoitoon ja mielekkääseen elämään.

Minä olen minä, erillinen ihminen. 
Tunnen ja koen asioita. 
Minulla on myös annettavaa ja 
minulla on tarinani kerrottavana.

Uskalla avata ovia

Oulun Seudun Muistiyhdistyksen hieman kreikkalaishenkinen rakennus ei kerro sitä, mitä kaikkea se kätkeekään sisälleen. Oulun ydinkeskustan välittömässä läheisyydessä olevat kadut ovat hiljaiset ja läheisten toimistorakennuksien tummista ikkunoista ei näe sisälle.

Hieman jännittää avata ovi, onko täällä ketään? Kerkeän juuri ja juuri astua sisälle, niin minua ollaan jo vastassa. Vaikka maskin alta eivät näy kuin silmät, niin ne hymyilevät ja toivottavat tulijan lämpimästi tervetulleeksi.

Ensimmäiseksi istuudutaan alas ja juodaan kahvit, vaikka valmistelut huomista tilaisuutta varten ovat aivan keskeneräiset. Jo tästä ensimmäisestä kohtaamisesta on tullut hyvin merkityksellinen hetki minulle. Saan olla osana työyhteisöä tämän lyhyen harjoittelujaksoni aikana.

Jokainen sisääntulija otetaan vastaan 
samalla lämmöllä ja jokaiseen 
kohtaamiseen luodaan kiireettömyyden tuntu.

Ryhmässä on voimaa

Oulun Seudun Muistiyhdistys ry tekee monenlaista toimintaa muistisairaiden ja heidän läheistensä hyväksi. Harjoitteluni aikana sain olla mukana muun muassa erilaisissa ryhmätoiminnoissa. Ilahduttavaa oli kuulla, että omaishoitajille suunniteltiin kurssia arjessa jaksamisen tueksi.

Ryhmissä tapaamieni ihmisten tarinat tempaisivat minut mukaani ja aika kului kuin siivillä. Puhuttiin elämästä ja omista mielenkiinnonkohteista, kuten käsitöistä ja lukemistamme kirjoista. Ryhmänvetäjien ja vapaaehtoisten osuutta ei voi väheksyä, he tekevät tätä työtä täydellä sydämellään.

Aidosti välittävässä ympäristössä on turvallista opetella. Sain harjoittaa omia ryhmänvetäjän taitojani ja samalla menin oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Vedin yhden pienen toiminnallisen osuuden osana ryhmätuokiota. Pidin siitä todella paljon. Jännityksen vuoksi tuli vähän kiirehdittyä. Mutta meillä hoitajillahan on aina kiire, heh.

Ryhmätoiminnasta voi saada 
merkityksellisyyttä elämäänsä, 
miten voimaannuttava kokemus kaiken kaikkiaan.

Mistä voimaa mahdottomaan

Me omaishoitajatkin olemme erilaisia. Osalla omaishoitajista ei ole mahdollisuutta omaan aikaan tai pienikin hengähdyshetki voi mennä omia akkuja ladatessa. Mikä auttaa jaksamaan, jos ei ole mahdollisuutta harrastaa, tavata ihmisiä tai työyhteisön tukea?

Minua auttaa musiikki, erityisesti suomalainen melankolinen musiikki. Tykkään lukea luonnontieteitä ja tanssia. Tämän kirjoitustyön taustamusiikkina soikin suomalainen tango. Välillä voi ottaa tangonaskelia keittiön ja olohuoneen välillä, jos istuminen puuduttaa.

Toivottavasti jokainen löytää voimavaroja omaan arkeensa silloinkin, kun kaikki tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Jos omaishoitajan pieni inhimillisen tarve tulee tyydytetyksi, niin sekin voi jo kantaa pitkälle.

Henkilökohtaisten tunteiden ja kokemusten 
jakaminen on minun tapani selviytyä.  
Omaishoitajan vaativassa arjessa usein 
kadottaa itsensä, oman identiteettinsä.

Summa summarum

Asioita mitä ei voi opiskella kirjoja lukemalla, kuten hyvä kohtaaminen. Hoitotyö ja järjestötyö eivät eroa siinä asiassa, että työtä tehdään lähellä ihmistä. Omaishoitajana olen joutunut asioimaan eri viranomaisten kanssa ja kohdannut kohtaamisen monenlaisen kirjon. Toivottavasti voin tulevaisuudessa antaa monia merkityksellisiä kohtaamiasi tulevana sairaanhoitajana.

Kiitos Oulun Seudun Muistiyhdistys siitä, että olette 
tukeneet ammatillisen identiteettini kasvua. 
Olette kohtaamisen ammattilaisia!

Kirjoittaja
Emma, hoitotyön (AMK) opiskelija ja omaishoitaja