Mielekästä tekemistä

Täällä kirjoittelee geronomiopiskelija Krista. Opintoni ovat lähestulkoon loppusuoralla ja valmistuminen häämöttääkin jo edessä! Viimeisen, ammatillisuutta vahvistavan ja syventävän työharjoitteluni halusin suorittaa Oulun Seudun Muistiyhdistyksellä, koska halusin saada kokemusta vielä kolmannen sektorin toiminnasta ja etenkin muistiin liittyvät asiat ovat lähellä sydäntäni. Olinkin hyvin kiitollinen, kun Oulun Seudun Muistiyhdistyksestä järjestyikin minulle harjoittelupaikka!

Ennen harjoittelujaksoni alkamista hieman jännitin, mitä tuleva harjoittelujakso tuo tullessaan. Kuitenkin saapuessani ensimmäisenä päivänä harjoitteluun, oli vastaanotto lämmin ja avoin. Tämä sai minutkin heti opiskelijana rentoutumaan. Harjoittelujaksoni aikana pääsin kattavasti tutustumaan ja osallistumaan Oulun Seudun Muistiyhdistyksen monipuoliseen toimintaan. Osallistuin erilaisiin tapahtumiin ja ryhmiin ympäri Pohjois-Pohjanmaan aluetta sekä pääsin mukaan niin suunnitteluun kuin toteutukseenkin eri toimintojen osalta. Kuluvien viikkojen aikana oli paljon kohtaamisia eri ihmisten kanssa, jossa vuorovaikutustaidot olivatkin tärkeässä roolissa. Omia taitojani pääsin vahvistamaan, niin neuvonnan kuin ohjauksenkin osalta. 

Koen, että harjoittelujaksoni aikana olen saanut laaja-alaista kokemusta Oulun Seudun Muistiyhdistyksen toiminnasta. Huomasinkin ajattelevani, kuinka monipuolista toimintaa Oulun Seudun Muistiyhdistyksellä toteutetaan niin paikallisesti kuin laaja-alaisemminkin. Miten ulkoapäin pienen näköinen rakennus voikin kätkeä sisällensä niin paljon erilaista ja monipuolista toimintaa! 

Kuluvien viikkojen aikana sain runsaasti kokemusta, joka on vahvistanut tulevaa ammattitaitoani. Vuorovaikutuksen, kohtaamisen, yhteisöllisyyden sekä läsnäolon merkitys ovatkin jokaiselle meille tärkeitä asioita jokapäiväisessä elämässämme ja nämä asiat tulivatkin vahvasti esille Oulun Seudun Muistiyhdistyksen toiminnassa. 

Ennen harjoittelujaksoni alkamista ajattelin, että edessä on ajallisesti melko pitkä harjoittelujakso. Kuitenkin viimeisellä harjoitteluviikollani hätkähdin ajatellessani, että nyt on jo viimeinen viikko menossa. Menipäs aika nopeasti mukavassa seurassa ja mielekkään tekemisen parissa! 

 
Lopuksi haluan lämpimästi kiittää Oulun Seudun Muistiyhdistystä ohjauksesta ja kaikista saaduista opeista! 

Keltaisia tulppaaneja maljakossa.

Terveisin geronomiopiskelija Krista